Vanha herra Nicky

Ja siitä kaikki lähti, chihuahua Nickystä jonka siivittämänä aloin melkein kymmenen vuotta sitten miettimään tulevia haaveita kasvatuksen saralla. Silloin en ehkä osannut miettiä niitä kasvatuksen tuomia ikäviä puolia ja oikeastaan "odottelen" niitä edelleenkin tulevaksi ja koettavaksi, mutta niinhän sitä sanotaan että et ole ratsastaja etkä mikään ennen kuin olet tipahtanut hevosen selästä?

Rotuvalinta ei ihan heti ollut selkeä, itse toivoin isoa koiraa. Ehdottomat suosikkini olivat dobermanni, faaraokoira ja saksanpaimenkoira. Näistä tosin on enää vain yksi rotu jota mietin tosissani hankkivani vastapainoksi tälle pienelle rodulle. Itseasiassa äitini ehdotti chihua, pikkukoirista oli kokemusta aiemmin ja kerrostaloon sekä lapselle eli minulle sopiva rotu olisi ehkä chihu. Ne olivat vielä siihen aikaan harvinaisia jos näin voi sanoa, ei niitä ollut kenelläkään ja jos oli niin vanhemmilla naishenkilöillä. Myöhemmin innostuinkin chihusta, siitä päästiin nopeasti yhteisymmärrykseen että pitkäkarvainen sen on oltava. Perhepiirissä oleva papillon ehkä vaikutti tähänkin.

Nicky haettiin Turusta Blaeberryn kennelistä maaliskuussa 2001. Se on ollut varmasti yksi jännittävimmistä hetkistä elämässäni, saada ensimmäinen oma koira jota olin tahtonut jo vuosia. Onneksi en sentään joutunut keräämään siihen rahoja itse vaikka siihen aikaan chihut olivat puolet halvempia kuin nykyään ja silloinkin se ostohinta eli useat monta tuhatta markkaa oli paljon. Tosin minun täytyi itsenäisesti etsiä pentu ja soittaa kasvattajat läpi ja sopia tapaaminen. Muistan vieläkin kuin soitin johonkin Chihuahua Ry:n numeroista. Se oli alusta asti selvää, että rekisteröity koira oikealta kasvattajalta hankitaan. Chihunhan olisi silloinkin saanut Keltaisesta pörssistä varmaan joillain sadoilla markoilla.

Nicky osoittautui vain lemmikkitasoiseksi koiraksi koska sen toinen kives ei koskaan laskeutunut, en päässyt käyttämään tätä hienoa koiraa näyttelyissä ja jalostukseenkaan siitä ei ollut. Ehkä se vain lisäsi kipinääni ja kiinnostustani tulevien chihujen hankintaan. Ei kyllä koskaan käynyt mielessä muu rotu.

Nicky on ollut luonteeltaan täysi kymppi, vanhemmiten tosin herrasta on tullut esiin toinenkin puoli. Nicky on hirveän fiksu ja osaa kyllä ohjailla meitä ihmisiä haluamaansa suuntaan, mikä tekee siitä petollisen suloisen,siltikin Nickyllä on aina ollut kuri. Minä varsinkin koulutin sitä lapsena vähän liiankin kovalla auktoriteetillä mutta kuten alussa kerroin, olen aina toivonut omistavani ison koiran. Nyttemmin olen huomannut että eri rotuiset koirat tarvitsevat ihan saman, kunnon ja oikeanlaisen koulutuksen. Koon ja ulkonäön ei pidä antaa hämätä! Toivon, että tulen vielä joskus omistamaan Nickyn kaltaisen chihun.

Parhaiten minulle on jäänyt mieleen ne hetket kuin olimme aina koirapuistossa ja se kuinka Nicky käveli lenkillä irti, en ymmärrä miten se siinä vieressä pysyi ja en uskaltaisi pitää narttujani irti vaikka ne tottelee paljon paremmin kuin kyseinen herra. Muistan että paneuduin Nickyn hoitoon todenteolla, sillä oli eräänlainen kalenteri josta aina katsoin milloin se tarvitsee harjausta tai jotakin lisäravinteita, huvittavaa.

Nicky on ollut aina todella terve ja on sitä edelleen. Tosin vanhuuden höperyys alkaa jo näkyä. Uskon että Nicky on pitkäikäinen. Joitain haavereita ja onnettomuuksia on Nickyllekin toki käynyt.

Muutin pois kotoa vuonna 2008 Helsinkiin ja huomasin että Nicky ei viihdy uudessa elinpaikassa. Seuraavana vuonna minulla jo oli kaksi nuorta chihunarttua, tällöin huomasin että vanhempi herra ei pysy tahdissamme. Lenkilläkin oli vaikeaa pitää kahta energistä ja yhtä taivaanrannan maalaria aisoissa. Nicky muuttui kotona apaattiseksi, tosin vierailimme usein vanhemmillani ja mökillä jossa se oli omassa elementissään. Tajusin että Nicky ei tule sopeutumaan uuteen laumaansa ja uuteen kaupunkiin. Nicky vietti silloin tällöin ajanjaksoja näiden aikuisten luona jotka luultavasti Nicky oli omaksunut enemmän omistajikseen kuin minut. Vaikka lapsuudessani olinkin sen kanssa kuin paita ja peppu. Nickyn siirtoon takaisin omaan oikeaan kotiinsa vaikutti paljon se, että äitini pyysi sitä usein luokseen. Ei ollut ensimmäinen tapaus jolloin lapselle hankittu koira jäikin äidin hoteisiin lapsen muuttaessa pois kotoa, varsinkaan kuin äitini ei ennen koiranhankinnasta tai hoidosta liiemmin perustanut, mutta Nicky teki tehtävänsä ja sulatti hänet.

Tällä hetkellä Nicky on asunut vakituisesti jo pitkän aikaa äitini luona, sille tutussa ympäristössä. Nyt se lämmittää onnellisena pikkuveljeni jalkopäätä sängyssä, koska tämäkin vuosien saatossa opittu nukkumapaikka siltä evättiin kun otin sen matkaani omaan kotiin, ei ihme että sen arvokkuus kärsi. Myös mökillä eli mummolassa se viettää aikaa nyt kuin sen uskottu ystävä papillon-herra laitettiin ikuiseen uneen kunnioitettavassa 18-vuoden iässä. Tosin Nickyn "riesaksi" tuli 2010 keväällä minun uroskasvattini, heillä on tosin mennyt hyvin. Tästäkin huomaa kuinka mukaansa tempaava rotu tämä on, jopa minun äitini otti toisen koiran!

Vaikka Nicky ei ymmärrä niin haluan sitä pientä sydäntä kiittää kaikista kokemuksistani ja sen ansiosta olen nyt tässä näiden ihanien narttujen saartamana ja teen lapsuuden haaveestani totta. Toivottavasti onnistun siinä.

© All rights reserved by Yasmine Kokki 2012.